Huoneiston muutostyöilmoitus

Sitoudun noudattamaan voimassa olevia määräyksiä ja hyvää rakennustapaa. Osakkeenomistajana sitoudun vastaamaan teettämistäni muutoksista aiheutuvista mahdollisista vaurioista yhtiön tai muiden kiinteistön käyttäjien omaisuudelle. Osakkeenomistaja, ja mahdollinen uusi omistaja, sitoutuvat vastaamaan niistä mahdollisista kuluista, joita muutostyö suoraan tai välillisesti aiheuttaa taloyhtiön peruskorjausten yhteydessä. Osakkeenomistaja vastaa rakennuttajan velvollisuuksista esim. työturvallisuudesta.

Työtä suorittava osakas vastaa tarpeellisista ja kohtuullisista ilmoituksen käsittelyn kustannuksista sekä yhtiölle aiheutuvista valvontakustannuksista. Taloyhtiöllä on oikeus valvoa, että osakkaan teettämät remontit toteutetaan rakennusta ja kiinteistöä vahingoittamatta ja hyvän rakennustavan mukaan. Osakkaan tulee myös huolehtia hankkeen asianmukaisen valvonnan järjestämisestä. Osakkaan oman valvonnan lisäksi taloyhtiöllä on aina oikeus asettaa työlle oma valvoja, tai pyytää yksittäisestä asiasta alan asiantuntijan lausunto. Näistä koituvista kustannuksista vastaa aina osakas.

 

MUUTOSTYÖPROSESSISTA

1. Osakas selvittää muutostyön luvanvaraisuuden (tarvitaanko rakennuslupa tai toimenpidelupa).
2. Osakas selvittää, edellyttääkö muutostyö asbestikartoitusta ja tarvittaessa tilaa asbestikartoituksen. Asbestikartoitus edellytetään ennen vuotta 1994 rakennetuissa rakennuksissa purettavien materiaalien osalta.
3. Osakas täyttää huolellisesti muutostyöilmoituksen ja toimittaa sen tarvittavine liitteineen isännöitsijälle viimeistään 2 viikkoa ennen töiden suunniteltua aloittamista. Jos muutostyössä tehdään purku-, LVI- ja/tai sähkötöitä, niin jokainen urakoitsija tulee ilmoittaa lomakkeella erikseen.
4. Isännöitsijä selvittää muutostyön toteutuskelpoisuuden.
5. Isännöintitoimisto (tarvittaessa taloyhtiön hallitus) käsittelee muutostyöilmoituksen, tekee päätöksen ja muutostyön edellyttäessä nimeää työlle valvojan.
6. Osakkaalle ilmoitetaan päätöksestä ja osakas voi toteuttaa muutostyön, ellei työ edellytä muita lisäselvityksiä.
7. Muutostyön valmistuttua osakas toimittaa isännöitsijälle loppudokumentit työn valmistumisesta (esim. valvojan raportti, loppukuvat, viranomaistarkastusasiakirjat).

Start typing and press Enter to search

Asiakaspalaute
Asiakaspalaute
Seuraava
Halutessasi voit jättää sähköpostisi mahdollista yhteydenottoa varten:
Takaisin
Lähetä
Kiitos palautteestasi!