Ilmoitusvelvollisuudesta
Asunto-osakeyhtiölain (AOYL, 1599/2009) mukaan osakkeenomistajalla on oikeus tehdä hallinnassaan olevissa tiloissa kunnossapito- ja muutostöitä. Osakkeenomistajan tulee kuitenkin ilmoittaa kirjallisesti etukäteen isännöitsijälle tai hallitukselle sellaisesta työstä, joka voi vaikuttaa yhtiön tai toisen osakkeenomistajan vastuulla olevaan kiinteistön, rakennuksen tai huoneiston osaan taikka yhtiön tai toisen osakkeenomistajan huoneiston käyttämiseen. AOYL (1599/2009) 24.2 §:n mukaan osakkeenomistaja vastaa lähtökohtaisesti siitä, että kunnossapito- tai muutostyö suoritetaan hyvän rakennustavan mukaisesti ja aiheuttamatta haittaa tai vahinkoa.
Ilmoitusvelvollisuus koskee lähes kaikkia osakkaan suorittamia kunnossapito- ja muutostöitä lukuun ottamatta maalaus- ja tapetointitöitä. Jos olet epävarma suunnitellun työn ilmoitusvelvollisuudesta, varmistathan asian aina isännöitsijältä. Töitä ei saa aloittaa ennen kuin taloyhtiön hallitus on myöntänyt työlle luvan.
1.1.2016 voimaan tullut uusi asbestilainsäädäntö (laki eräistä asbestipurkutyötä koskevista vaatimuksista, 684/2015 ja valtioneuvoston asetus asbestityön turvallisuudesta, 798/2015) tiukentaa vaatimuksia sekä taloyhtiön korjaushankkeiden että osakkaan omien muutostöiden osalta.
Uuden lain mukaan ennen vuotta 1994 rakennettujen rakennusten purettavien materiaalien asbesti pitää kartoittaa ennen purkutyötä. Asbestia saattaa esiintyä mm. erilaisissa pintamateriaaleissa, sauma-aineissa, kiinnityslaasteissa, eristeissä ja liimoissa.
Asbestikartoituksen tekijältä edellytetään riittävää perehtyneisyyttä (esim. henkilösertifioitu asbesti- ja haitta-aineasiantuntija, rakennusterveysasiantuntija). Mikäli muutostyö edellyttää asbestikartoitusta, on osakkeenomistaja velvollinen teettämään asbestikartoituksen ja toimittamaan asbestikartoitusraportin isännöitsijälle, minkä jälkeen huoneistoa koskeva muutostyöilmoitus voidaan käsitellä.
Mikäli asbestikartoituksessa löytyy asbestia, purkutyö on teetettävä asbestipurkutyönä Aluehallintoviraston Työsuojeluhallinnon ohjeen mukaisesti. Lähtökohtaisesti osakkeenomistaja vastaa kaikista asbestikartoitus- ja asbestipurkutyökustannuksista sekä muista mahdollisista asbestitöiden edellyttämistä tutkimus- ja lisäkustannuksista.
Aikatauluista, muutostöiden valvonnasta sekä kustannuksista
Kunnossapito- ja muutostyöilmoitus tulee toimittaa huolellisesti täytettynä ja tarvittavine liitteineen isännöitsijälle vähintään kaksi (2) viikkoa ennen suunnitellun työn aloittamista. Työn aikataulua suunniteltaessa tulee ottaa huomioon, että mikäli muutostyö vaatii esim. rakennuslupaviranomaisen hyväksynnän tai asbestikartoituksen, on muutostyöilmoitus syytä toimittaa jo huomattavasti aiemmin isännöitsijälle.
Hallituksella on oikeus nimetä muutostyölle taloyhtiötä edustava valvoja. Osakas voi halutessaan tilata työlle myös oman valvojan, mutta se ei poista taloyhtiön oikeutta asettaa yhtiön puolesta omaa valvojaa. Osakas vastaa kaikista valvontakustannuksista.
Osakas on velvollinen vastaamaan omalla kustannuksellaan kaikista kunnossapito- ja muutostöiden aiheuttamista kustannuksista (esim. ilmoitus-, suunnittelu-, toteutus- ja valvontakulut, rakennuslupa- ja toimenpidelupamaksut sekä asbestikartoitukseen ja mahdollisiin asbestipurkutöihin liittyvät kulut.)
Kunnossapito- ja muutostyöilmoitusten säilyttäminen
Asunto-osakeyhtiölain (AOYL, 1599/2009) mukaan hallituksen on ylläpidettävä luetteloa yhtiölle toimitetuista kunnossapito- ja muutostyöilmoituksista. Ilmoitukset säilytetään luotettavalla tavalla osakehuoneistokohtaisesti. Osakkeenomistajalla on oikeus saada jäljennös osakehuoneistoaan koskevista ilmoituksista. Sama oikeus on välitysliikkeellä, jolla on voimassaoleva osakkeiden välitystä koskeva myyntitoimeksianto tai osakehuoneiston vuokralle antamista koskeva toimeksianto.
Jäljennöksestä saa periä yhtiön hallituksen hyväksymät kohtuulliset kulut. Osakkeenomistajan kunnossapito- ja muutostöistä sekä niitä koskevien ilmoitusten päivämääristä tulee tiedot myös isännöitsijäntodistukseen.